Suomeksi

Ajankohtaista

14.12.2011

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlille uusi ilme

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat on syksyn aikana uudistanut visuaalisen ilmeensä. Suunnittelutyö käynnistyi jo keväällä uuden taiteellisen johtajan, kapellimestari Juhani Lamminmäen johdolla, kun hän toivoi juhlille modernimpaa mutta juhlien perinteelle uskollisempaa ilmettä. Ensimmäiseksi päätettiin luoda juhlille uusi logo.

Työn toteuttajaksi valittiin FM Johannes Kuutsa Viestintätoimisto St. Hurmoksesta Kokkolasta. Yhteistyössä Kirkkomusiikkijuhlien työryhmän kanssa hän on valmistellut graafista ja sähköistä materiaalia juhlien käyttöön, esimerkiksi kirje- ja ilmoituspohjia, kirjekuoria ja käyntikortteja. Materiaaleista löytyvät sekä värilliset että mustavalkoiset versiot suomeksi ja ruotsiksi. Suurin uudistustyö, Kirkkomusiikkijuhlien Internet-sivut, on paraikaa työstettävänä, samoin ensi kesän juhlaesite ja -juliste.

Uuden visuaalisen ilmeen keskeisenä lähtökohtana Lamminmäellä oli omien sanojensa mukaan ”paluu juurille eli Vexilla Regis (Kuninkaan viirit)”. Juhlathan saivat alkunsa Lohtajan 400-vuotisjuhliin1978 Tauno Kauppisen kirjoittamasta ja Eero Erkkilän säveltämästä Vexilla Regis –messusta; siitä tuli juhlien nimikkoteos, jota esitettiin pitkään vuosittain ja myöhemminkin silloin tällöin. Vaikka messun nimi onkin vakiintunut kiinteästi juhlien nimeen ja logoon (Lohtajan Vexilla Regis Kirkkomusiikkijuhlat tai Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat, Vexilla Regis), taiteellisen johtajan ja työryhmän näkemys nyt oli, että teoksen nimi jätetään selkeyden ja tiiviyden vuoksi juhlien nimestä pois ja se korvataan Kuninkaan viiriä kuvaavalla logolla. Vastedes käytetäänkin yksinkertaisesti nimeä Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat tai Lochteå Kyrkomusikfestspel yhdessä uuden logon kanssa; juhlien nimi ja logo kuuluvat saumattomasti yhteen. Logossa esiintyvä viiri on toki tarpeen mukaan irrotettavissa omaksi graafiseksi elementikseen.

Malli logoon löytyi Lohtajan kirkon saarnastuolin yläpuolelta Kristus-patsaan pitelemästä viiristä. Kirkkomusiikkijuhlien yleisö tunnistaa sen myös aina juhlien aikaan Lohtajalla liehuvista tunnusviireistä. Erilaisten muotovaihtoehtojen jälkeen uudeksi Kirkkomusiikkijuhlien tunnukseksi hahmottui lopulta tyylikäs ja ajaton liehuva viiri, jossa on alkuperäisen Kristuksen viirin oranssinpunainen väri, risti ja pitkä halkio. Painotuotteissa viiri toistuu myös erikokoisena luoden kolmiulotteista vaikutelmaa: Kuninkaan viirit lähestyvät. Viirin muodossa voi nähdä myös Lohtajan rannikolle tyypillistä dyynimaisemaa.

Ensimmäisen Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien logon suunnitteli 1979 lohtajalainen Jarmo Seikkula. Sen keskeisenä elementtinä oli nimi Vexilla Regis ja Lohtajan kirkko, jota mereltä päin lähestyvät Kuninkaan viirit ja valkoiset purjeet, aivan kuten nimikkomessussa lauletaan: ”Kristuksen viirit saapuvat, kulkevat eteenpäin: Vexilla Regis prodeunt! Valkeita purjeita kohotetaan Herran huonetta kohti.”

Juhlien vakiinnutettua asemansa Suomen kulttuurikesässä Kirkkomusiikkijuhlat järjesti 1992 logokilpailun tarkoituksenaan löytää juhlille uusi tunnus. Kisan voitti ylivieskalainen Tapani Uusikylä selkeällä logollaan, jossa nähtiin - katsojasta riippuen - mm. urkupillit, kuorolaulajia, nuotteja tai Kuninkaan kruunu. Kyseinen logo oli kuitenkin ajan myötä muuttunut irralliseksi ja epäkäytännölliseksi, koska se ei esiinny yhdessä Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat –nimen kanssa. Logon koettiin herättävän myös pikemmin kansanmusiikkiin kuin kirkkomusiikkiin viittaavia mielikuvia; moni näkee logossa viulun tallan.

Nyt Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien uusi visuaalinen ilme haluaa luoda vahvaa, perinteestään nousevaa, arvokasta ja juhlallista vaikutelmaa – modernilla, yksinkertaisella ja ajattomalla tyylillä. Ensi kesänä Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla Kuninkaan viirit liehuvat korkealla jo 34. kerran!


Lisätietoja:

tiedotuspäällikkö Katariina Hietamäki puh. 044 522 2577, katariina.hietamaki@kokkola.fi tai

Johannes Kuutsa puh. 044 282 9763, johannes.kuutsa@hurmos.com

 

Katso uusi ja vanhat logot